Verkkosivujen uudistus

Pitkään odotettu puolueosastojen ja kunnallisjärjestöjen verkkosivu-uudistus etenee kohti toteutusvaihetta. Vanhat vas.fi -sivut tulevat tiensä päähän sekä käytettävyydeltään että huollettavuudeltaan. Sivustot tulevat katoamaan bittiavaruuteen vuoden 2023 loppuun mennessä. Valitettavasti sivujen sisältöä ei voi kokonaisuudessaan siirtää suoraan uudelle pohjalle, vaan ne on luotava alusta uudelleen. Vanhat sivupohjat arkistoidaan vuoden 2023 aikana ja siirretään Kansan Arkistoon.

Olemme tehneet huolellista taustatyötä, jotta voisimme toteuttaa mahdollisimman helpon ja käytännöllisen uuden sivupohjan yhdistyksille, joka noudattaa jo lähtökohtaisesti puolueen yleisilmettä ja sointuu hyvin puolueen sekä piirien verkkosivun kanssa. Näin koko puolueen digitaalinen ilme saadaan viimein yhtenäistettyä. Sivustoilla käytetään monille tuttua WordPress-alustaa.

Viimeinen ilmoittautuminen ja toteutus tehdään syksyllä 2023. Ilmoittautuminen on auki marraskuun loppuun saakka. Laskutus hoidetaan yhdellä kertaa vuoden lopussa.

Mukaan lähteviltä osastoilta peritään 50 € käynnistysmaksu. Tällä pyritään kattamaan n. 15 % koko uudistuksen kustannuksista. Jatkossa ylläpitomaksuja ei ole suunniteltu tulevan.

Ohjeet verkkosivujen tekemiseen

Mikäli kysymyksiä herää, niin olkaa yhteydessä osoitteeseen vesa.takaluoma@vasemmistoliitto.fi

Osastojen ja kunnallisjärjestöjen uudet verkkosivut (vaihe 3)

Uusia sivupohjia otetaan käyttöön vaiheittain vuoden 2023 aikana. Viimeisessä vaiheessa mukaan lähtevät yhdistykset ilmoittavat oheisella sähköisellä lomakkeella tiedon halukkuudestaan ottaa sivut käyttöön, ilmoittavat toivomansa uuden osoitteen ja nimeävät nettisivun ylläpitäjät. Lomakkeella kerättyä tietoa tullaan käyttämään vain uusien sivujen luontiin. Muuten käsittelemme tietoja tietosuojaselosteemme mukaisesti.

Haluatko uudet nettisivut yhdistyksesi käyttöön?(Pakollinen)
Vain yksi nimi/kenttä, (syötä muodossa Etunimi Sukunimi)
Vain yksi sähköpostiosoite/kenttä